Melontaa kajakilla… vaiko sittenkin kanootilla?

canoeing-kayakMelontaa on harrastettu tuhansien vuosien ajan. Ensimmäiset Pohjois-Amerikan intiaanien kehittämät kanootit olivat hyvin yksinkertaisia puupölkkyjä, jotka oli koverrettu sisältä ontoksi. Kajakit puolestaan kehitettiin arktisten alueiden alkuperäisväestön toimesta erityisesti kalastus- ja metsästystarkoitukseen.

Kun puhutaan melonnasta, voidaan sillä tarkoittaa niin kajakilla kuin kanootillakin melomista. Mikäli haluaa määritellä tarkemmin käytettävän kulkupelin, voi esimerkiksi puhua kajakki- tai kanoottimelonnasta. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että kajakit ovat yksi kanoottityyppi. Sekä kanootit että kajakit ovat kevyitä veneitä, joita voi käyttää niin järvissä, joissa kuin merelläkin. Ne liikkuvat ihmisvoimin melojen avulla. Niitä käytetään useimmiten harrastusmielessä luonnossa liikkumiseen vesiteitse, ja moni myös käy kalastamassa kajakista tai kanootista käsin. Näiden kulkupelien etu on se, että niillä voi liikkua myös matalammassa vesistössä, toisin kuin raskaammilla aluksilla.

Kanootin ja kajakin välillä on muutamia perusteellisia eroja. Yksi näistä on se, että kanootilla meloessa meloja yleensä istuu jonkinlaisella istuintasolla tai penkillä tai vaihtoehtoisesti polvillaan venettä tasapainottaen, kun taas kajakissa istutaan veneen pohjalla jalat eteenpäin ojennettuina. Myös melojen suhteen on eroja, sillä kanoottimelonnassa käytetään yksimelaista vartta, kun taas kajakissa mela on kaksimelainen, jolloin kummaltakin puolelta löytyy mela. Kaksipäisen melan etuna on se, että sen käyttötekniikka on helposti opittavissa ja tahti on rivakampi. Yksipäisen melan hyöty on puolestaan se, ettei sen käyttäminen vie yhtä paljon energiaa, sillä tahti on verkkaisempi. Yksipäistä melaa käyttämällä alus pysyy melko tasaisesti oikealla kurssilla, kunhan tekniikka on hallussa.

Myös näiden kahden aluksen malleissa on eroja. Kanootit ovat yleensä avonaisia, jolloin koko veneen pohja on nähtävillä. Kajakit ovat puolestaan katettuja, jolloin veneen kansi ympäröi melojaa, joka istuu kajakin päällä olevassa aukossa. Kanooteilla ja kajakeilla on myös hiukan eri käyttötarkoitus, sillä kanootteihin mahtuu useampikin ihminen ja tavaroita, joka tekee niistä erinomaisen valinnan perheretkelle tyynillä järvillä. Kajakit ovat hiukan enemmän urheiluauton tapaisia. Niihin mahtuu yksi tai kaksi henkeä ja vähemmän tarvikkeita. Niiden virtaviivainen muotoilu tekee niistä nopeampia. Yleisesti ottaen voidaankin sanoa, että kajakkeja pidetään nopeampina, mutta kanootteja tasapainoisempina ja tilavampia.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *